Meidän tarina

Ravintola | Kahvila | Tapahtumatuottaja Kivijärvellä

Nettisivut yhä rakenteilla. Ajankohtaiset tiedot, aukioloajat ja menut googlesta ja Wanhan Paatin Fb sivuilta.

Meidän tarina alkoi 2024 talvella, kun aloimme suunnittelemaan Wanhan Paatin uudelleen avaamista vanhalle paikalleen Kivijärven Satamassa sijaitsevaan rakennukseen, noin 20 vuoden kiinteistön hiljaiselon jälkeen.

Monen mutkan ja esteen takaa saimme ravintolan ovet avattua kaikelle kansalle 17.07.2024. Siitä asti ollaan pikku hiljaa korjailtu ja paranneltu kiinteistöä ja suunniteltu tulevaa. Kiinteistö itsessään on toiminut alun alkaen kalanjalostamona, minkä jälkeen paikalla on ollut useampaa erilaista toimintaa, kuten Karkkitehdasta, konemyyntiä, Kansalaisopiston kursseja jne. ja tottakai myös se vanha Ravintola Wanha Paatti, joka oli auki viimeisen kerran n. 20 vuotta sitten.

Wanha Paatti nimellä on nykyistä kiinteistöä enemmän historiaa ja kylällä onkin toiminut ravintola Wanha Paatti vielä aiemmin nykyisen Kunnantalon päässä olevissa tiloissa, mistä se sitten uuden yrittäjäparin toimesta rantautui tänne satamaan.

Nimen saimme uudelle 2024 perustetulle yritykselle vanhaa kunnioittaen! Paljon on vielä tekemättä ja entraamatta, mutta Kivijärven kesät näyttää kuitenkin pitävän Paatin pinnalla ihan hyvin! Seilataan maltilla eteenpäin. Tulehan matkaan tekemään uusia vanhoja muistoja! Nähhään Paatissa!

Tapahtumat

Wanha Paatti järjestää erilaisia tapahtumia, iltamia ja muita tilaisuuksia, esimerkiksi Baaripähkinä Pubi Visat, Musabingot, Karaoke illat, Kivijärvi JAM 4.0 -juhannusautomeet- ja, Kukkomarkkinat ja Venetsialaiset! Tapahtumat listataan Wanhan Paatin facebook sivuilla.

 

Pubivisa Kausi 3!

Wanhan Paatin 3. Pubivisa Kauden Voittajaksi ylsi Kuka Mitä hä!!!

Uutta visakautta suunnitellaan!

 

 

Aukioloajat

(Tarkasta päivitetyt aukioloajat sekä myöhäisemmät baari-illat Googlesta ja/tai Fb -sivuiltamme.)

Baari / Kahvio

 

Ke 14.00-21.00

To 14.00-21.00

Pe 14.00-22.00

La 14.00-22.00 (-02.00)

Su 14.00-20.00

Keittiö Avoinna

 

Ke 14.00-21.00

To 14.00-21.00

Pe 14.00-22.00

La 14.00-22.00

Su 14.00-20.00

 

ota yhteyttä

 

Pöytävaraukset ja -tiedustelut

soittamalla

Puh. 040 481 2488

(vastaamme aukioloaikoina)

tai s.postitse

w.paatti@gmail.com

(pyrimme vastaamaan päivittäin)